Eetu pelaa jääkiekkoa

Kirjan päähenkilö on Eetu, ja hänen kaksi kaveriaan Jussi ja Minttu. Eräänä päivänä lapset kohtaavat puistossa isomman pojan, joka pelaa jääkiekkoa. Valtava innostus iskee myös kaveruksiin ja parin viikon päästä ollaan jo hallilla valmiina ensimmäisiin harjoituksiin. Mutta jääkiekko ei olekaan aivan helppoa. Jotta sitä osaisi pelata, pitää ensin oppia luistelemaan. Menee monta viikkoa, mutta viimein lapset osaavat luistella molempiin suuntiin, tehdä piparkakkuja, kaatua oikein ja tehdä jääkiekkojarrutuksia. Sitten alkavat peliharjoitukset. Pitää osata säännöt ja lukea peliä. Menee vielä monta viikkoa ennenkuin ensimmäinen pelipäivä koittaa, mutta se on tullessaan vielä harjoituksiakin riemullisempi. Ja mikä parasta, se jaetaan kavereiden kesken. Eetu pelaa jääkiekkoa on kirjoitettu saduksi, mutta se sisältää paljon tietoutta lajista. Tämä satukirja sopiikin parhaiten lapsille, joilla on jo alkavaa kiinnostusta lajia kohtaan tai jotka ovat aloittamassa lajin harrastamista. Kirjassa käydään läpi esimerkiksi luistelutyylejä, sääntöjä tai vaikkapa mitä tarkoittaa huitominen. Kirjassa olevat kappaleet ovat jo pidempiä, joten kirja tarvitsee jo hieman tottuneemman sadun kuulijan. Kirjan kuvitus on värikästä ja mukaansatempaavaa.

Kirjassa on 30 sivua, 20 lauseen kappaleet tekstiä joka aukeamalla.

Keskustele kirjasta:

  • Mikä jääkiekon harjoittelemisessa on vaikeinta?

  • Mihin jääkiekossa tarvitaan sääntöjä?

  • Jääkiekko on joukkueurheilua. Mitä se tarkoittaa?

  • Miltä tuntuu voittaa ottelu? Entä hävitä?

Saatavuus

14,00 €

Tiedot

jääkiekko , urheilu , pelaaminen , liikunta , lätkä , joukkue , Jussi , Minttu , eetu
Katarina Ekstedt
Thomas Olsson
Otto Ryytty
Karisto Oy
2015
4 - 7

Vinkkaa kaverille

Email